9.2.2018

Henri Ahti, Markku Haanpää ja Aamu Tikkanen – Suojiin hanen harmajan 26.5.-26.8.2018

Kuivurigallerian näyttely ajalla 26.5.-26.8.2018 koostuu kolmen taiteilijan teoksista, prosessinomaisesti. Näyttely muuntaa olomuotoaan kesän aikana, joten näyttelyyn kannattaa tutustua useampaankin kertaan. Kesän aikana osa teoksista tulee vaihtumaan uusiin, kokonaisuus ei ole siis pysyvä. Näyttelyn teokset ovat taiteilijoiden aikaisempaa tuotantoa ja myös aivan uusia teoksia. Näyttelyn taiteilijat ovat ystäviä jo vuosien takaa. Yhteisnäyttely on näkymä taiteilijoiden hengenheimolaisuudesta, toteama ja toteemi tulevaisuudelle.

Taiteilijoiden kuvaukset
Henri Ahti:
Piirrän, maalaan, kokeilen, leikin, päädyn johonkin lopputulokseen tai sitten en. Teen kuviksi omia ajatuksiani sekä minua kiinnostavia ympärilläni olevia asioita. Kuvien runko rakentuu usein ensin päässäni ja sitten teokset syntyvät melko spontaanisti työstäen. Viime-aikaiset teokseni ovat yksittäisiä kuvauksia, tunnelmia, eivätkä välttämättä liity toisiinsa mitenkään. Tässä näyttelyssä olevat teokseni ovat vuosilta 2016 – 2018.

Markku Haanpää:
Teoskokonaisuuteni ovat usein moniosaisia ja toistavat samoja elementtejä. Käsiteltävät teemat ovat minulle näyttelykohtaisia, ja ne rakentuvat siitä aineistosta mitä aika tarjoaa; varsinkin ekologiset arvot ovat minulle tärkeitä. Viime vuodet olen työskennellyt enimmäkseen mustemaalauksen, installaatioiden, monotypian ja maalauksen parissa. Suojiin hanen harmajan -näyttelyn teokseni ovat kooste viime vuosieni työskentelystäni. Työskentelyäni voisi verrata tapaani kulkea luonnossa: pysähdyn usein ihmettelemään, jatkaen matkaa maaperää koetellen kuin kurki, pysähtyen jälleen. Lähtökohtani työskentelylleni löydän läheltäni: merkit luonnosta, säröt ihmissuhteista ja kulumat ajasta. Pyrin löytämään merkitykselliset tavut hälyn keskeltä hakien tilaa, joka saa olemaan hetken vaiti.

Aamu Tikkanen:
Minua on inspiroinut äitinä oleminen. Uskonto, politiikka ja historia. Yhdenluukun periaatteen kärkihankkeen valtiossa esiintyvä tämänhetkinen suuri taiteellinen monimuotoisuus, rohkeus ja temmellys. Mietinnöt matkoista muille- ja tänne-puolin, mietinnöt etäisyydestä. Kirjoista Kaikki sauvoihin, tapeista ja karvoista, Savipeltolaanen pajunvitta, Sudenmorsian.