2.10.2024

Pekka Airaksinen – Ajattelun tuolla puolen – maalauksia ja musiikkia

Kuvassa on Pekka Airaksisen abstrakti öljyvärimaalaus.

Pekka Airaksinen (1945–2019) oli helsinkiläislähtöinen taidemaalari, muusikko, säveltäjä, runoilija sekä meditaatio-opettaja. Tunnetuksi Airaksinen tuli varsinkin elektronisen musiikin edelläkävijänä, helsinkiläisen underground-liikkeen yhtenä johtavana hahmona, sekä Tiibetin taiteen keskuksen perustajana.

Luovuus oli läsnä jo nuoruudessa, Pekan harrastuksiin kuuluivat lapsuudesta asti musiikki sekä piirtäminen. 1960-luvulla Pekka opiskeli musiikkia. Opintoihin kuului pianonsoittoa ja sävellystä. Helsingin yliopistossa Pekka opiskeli mm. musiikkitiedettä, taidehistoriaa, psykologiaa ja tilastotiedettä. Alastarolle Pekka päätyi vuonna 1980 ostaessaan Ylhäisten vanhan kyläkoulun.

Pekka oli 60-luvun lopulla perustamassa Elonkorjaajat –taiteilijaryhmää, joka toimi 70-luvulta alkaen. Ryhmä järjesti näyttelyitä, joissa yhdistettiin laajasti taiteen eri muotoja sekä happeningeja eli performansseja. Elonkorjaajat perustivat Helsinkiin Halvat Huvit -gallerian. Galleria toimi seitsemän vuotta (1971–77) ja siellä järjestettiin yli 70 näyttelyä. Airaksisen maalauksia on ollut mukana monissa näyttelyissä kuten Kluuvin Galleriassa vuonna 1970, Elonkorjaajien kanssa Amos Anderssonin taidemuseossa vuonna 1976, Tukholman Modernin taiteen museossa 1977, Tammisaaressa Galleria Elverketissä kesällä 2009 sekä Salon Veturitallissa 2014. Hän piti myös laajan yksityisnäyttelyn Karkkilassa Galleria Bremenissä vuonna 2011.

Pekalle kaiken luovan tekemisen lähtökohtana on ollut buddhalainen meditaatio. Hän kirjasi muistiin meditaatiossa näkemänsä kuviot sekä värit ja alkoi tehdä kuvia niiden perusteella. Kankaille päätyneet kuvat olivat kuitenkin ”vain kalpea aavistus” siitä mitä hän meditaatiossa näki. Syntyneissä maalauksissa oli mukana myös matemaattisia kaavoja sekä symboliikkaa, niin kuin myös Pekan säveltämässä musiikissakin. Musiikki ja kuvataide kulkivat muutenkin käsikkäin, useat hänen maalauksensa perustuivat aiemmin sävellettyihin teoksiin. Olennaista oli jatkuva uudistuminen sekä määritelmien kaihtaminen, taidetta ja musiikkia tuli tehdä kokemista eikä tulkitsemista varten.